Mietintämyssy

Non sequitur, eli argumentit jumalan olemassaolon puolesta

2010-08-17T05:47:00.001-07:00

Palaan vielä William Lane Craigin maailmaan, jossa jumala on olemassa ja kristillinen teismi on tosi filosofia. Olen viime aikoina suurkuluttanut Craigin väittelyiden mp3-taltiointeja - erityisesti Craigin ja Christopher Hitchensin väittelyä jumalan olemassaolosta. Olen Hitchensin poliittisen rohkeuden sekä selkärangan ihailija ja monissa asioissa hänen kanssaan samoilla linjoilla. Hitchens on kuitenkin journalisti ja kirjailija - ei akateeminen filosofi - ja jää siksi formaalissa väittelyssä alakynteen Craigille, joka esittää teistiset kantansa näppärässä loogisessa paketissa.

Craig tarjoaa tässä väittelyssä jumalan olemassaolon puolesta viittä argumenttia, jotka käyn tässä läpi yksi kerrallaan. Olen kuullut Craigin puoltavan myös "ontologista" argumenttia (jumala on täydellinen, siispä jos jumala on olemassa jossakin maailmassa, hänen täytyy olla olemassa kaikkissa maailmoissa, siis myös meidän maailmassamme), mutta ilmeisesti tähän Hitchens-väittelyyn mennessä Craig on pudottanut sen repertuaaristaan. Käydään käsiksi Craigin argumentteihin:

1) Kosmologinen argumentti: kaikella, joka on tullut olevaksi on syy olemassaoloonsa. Koska universumi tuli olevaksi alkuräjähdyksessä, universumin olemassaoloon on syy ajan ja paikan ulkopuolella. Ainoat ajan ja paikan ulkopuolella olevat oliot ovat abstraktit käsitteet ja persoonalliset mielet. Siispä on olemassa ajaton, paikaton, persoonallinen mieli.

Voi olla, että universumille on ajaton ja paikaton syy - voi olla ettei ole. Mikäli universumilla on jokin tällainen syy, tulee seuraavaksi kysyä mikä on tämän syyn syy. Sitten ollaankin jo loputtomassa syiden regressiossa. Mikäli tämä syy taas on aina ollut olemassa tai tullut olevaksi itsessään, miksei yhtälailla universumi voisi olla ikuinen tai syntynyt "itsestään"? Craigin mukaan ikuisessa universumissa olisi loputon määrä tapahtumia, mikä on hänen mukaansa mahdottomuus, mutta mielestäni se ei ajatuksena ole sen hämmentävämpi kuin ajaton ja paikaton luojaolio, joka lykkäsi universumin käyntiin, mutta jota kukaan ei ole luonut.

Tämän alkusyyn persoonallinen luonne taas on teoreettisen filosofian sanapeliä pahimmillaan. Meillä ei ole mitään kosketusta ajan ja paikan ulkopuolella oleviin olioihin, emmekä tiedä millaisia ne ovat, mikäli niitä edes on olemassa. Voidaan toki postuloida tuollainen olio olemassaolevaksi, mutta mitään kattavaa näyttöä sen olemassaolon puolesta ei ole, emmekä todellakaan tiedä minkälainen otus olisi kyseessä. Craig tuntuu kannattavan karteesiselta haiskahtavaa mielen ja ruumiin erottelua. Muuten hän ei varmaankaan väittäisi persoonallisia mieliä ajasta ja paikasta riippumattomiksi. Länsimaisen tiedekäsityksen mukaan mieli on kuitenkin aivosolujen sähköistä yhteispeliä, eikä millään lailla ajan ja paikan ulkopuolista. Mieli tarvitsee fyysisen perustan ja Craigin oletus, että alkusyy on persoonallinen mieli on täysin katteeton.

2) Kosmologinen argumentti, eli "hienosäätöargumentti": monet luonnonlakien vakiot ovat juuri sen suuruisia, että että elämä on mahdollista universumissamme. Tämä voi johtua kolmesta asiasta: fyysisestä välttämättömyydestä, sattumasta tai älykkäästä suunnittelusta. Koska luonnolakien vakiot ovat riippumattomia luonnonlaeista ja vakiot olisivat hyvin voineet olla toisensuuruiset, kyseessä ei voi olla fyysinen välttämättömyys. Sattuma on liian epätodennäköinen vaihtoehto, joten jäljelle jää suunnittelu. Siispä on olemassa suunnittelija.

En ole aivan varma mitä Craig tarkoittaa fyysisellä välttämättömyydellä, tai miten edellä olevasta seuraa, ettei "hienosäätö" olisi fyysinen välttämättömyys. Ilmeisesti universumimme ei ole fyysinen välttämättömyys, koska se olisi voinut olla toisenlainen. Mutta sinä, tämän tekstin lukija, olisit myös voinut olla toisenlainen ja siinä kuitenkin istut, yhtä olemassaolevana kuin universumimme, (todennäköisesti) täysin jumalattoman evoluution (ja siittiökilpailun) epätodennäköisenä tuotteena.

Riippumatta lätinöistä fyysisestä välttämättömyydestä en näe, miten "hienosäädetyistä" luonnonvakioista seuraa suunnittelija. Dawkins vetoaa hienosäätöargumenttia ruotiessaan "antrooppiseen" periaatteeseen: mikäli vakiot olisivat olleet toisenlaiset, emme olisi täällä väittelemässä niistä. Yhtälailla universumi saattaa itsestään järjestyä juuri tämänlaiseksi, samalla tavalla kuin universumi saattaa itsestään tulla olevaksi tai olla ikuinen. Kuka tietää? Craigilla on pokkaa väittää, että hienosäädön fyysinen välttämättömyys tai sattumalta tapahtuminen on fantastisen epätodennäköistä, mutta tarjota sitten oikeana hypoteesina ajatonta ja paikatonta suunnitelijaoliota. Kuinka todennäköistä on, että tuollainen olio sitten on olemassa? Lisäksi voidaan jälleen kysyä kuka suunnitteli tämän suunnittelijan ja päätyä loputtomaan suunnittelijoiden regressioon.

Yleisesti ottaen Craig astuu jatkuvasti samaan kuoppaan: hän hyppää luonnontieteiden ratkaisemattoman kysymyksen mystiikasta oletukseen, että on olemassa mahtava luojaolio, joka loi ja suunnitteli universumin. Non sequitur. Me emme (tai ainakaan minä en) tiedä mikä tarkalleen ottaen laukaisi alkuräjähdyksen tai miksi universumissamme vallitsevat tietyt kosmiset vakiot. Tämä tietämättömyys ei kuitenkaan ole vahvistavaa evidenssiä jumalan olemassaololle. Se on vain tietämättömyyttä, joka mahdollisesti hälvenee tulevaisuuden tieteen ja filosofian kehityksen myötä (muttei välttämättä).

3) Moraalinen argumentti: Vaikuttaa siltä, että on olemassa objektiivisia arvoja. Ilman jumalaa ne eivät voisi olla todella objektiivisia. Siis jumala on olemassa.

Tämä argumentti onkin köykäisempi pala kumottavaksi. Uskon kyllä, että on olemassa arvoja, joita voidaan nimittää objektiivisiksi. Jollekin ihmiselle on jossakin tilanteessa objektiivisesti arvokasta se, mikä lisää hänen onnellisuuttaan mahdollisimman paljon siten, että kaikkien muiden ihmisten onnellisuus on samoin mahdollisimman suuri. Sen sijaan subjektiivisesti hänelle voi olla tuossa tilanteessa arvokasta lähes mikä tahansa riippuen hänen kognitioistaan ja emootioistaan.

Arvojen objektiivisuus voidaan siis määritellä vaikka nojaamalla onnellisuuden käsitteeseen. Se voidaan määritellä myös muiden eettisten teorioiden kautta. Joku toinen voisi taas kieltää arvojen objektiivisuuden. Silloin Craigin argumentilta häviää pohja, sillä hän joutuu nyt todistamaan, että arvot ovat objektiivisia. Joka tapauksessa, siitä, että arvot ovat objektiivisia ei millään lailla seuraa, että jumala on olemassa. Onneksi, sillä jumalan Raamatussa sanelemat objektiiviset arvot ovat aika karua tekstiä.

4) Jeesuksen ylösnousemus on ihme ja siten todistus jumalan olemassaolosta

Tämän käsittelinkin jo aiemmassa merkinnässä - Uuden testamentin Jeesuksen elämää käsittelevä osuus on pronssikautinen, 35-65 vuotta tapahtumien jälkeen kirjoitettu juorukokoelma, jonka luotettavuus on hutera.

5) Välitön kokemus jumalasta: koska uskova "tietää" omasta kokemuksestaan, että jumala on olemassa, jumala on olemassa.

Craig sanoo itsekin, että tämä ei ole oikeastaan argumentti. Craig rinnastaa tiedon jumalan olemassaolosta tietoon menneen olemassaolosta. Menneen olemassaololle on kuitenkin hippasen enemmän näyttöä kuin jumalan olemassaololle. Jos naarmutan polveni tänään, se on muistuttamassa menneen olemassaolosta vielä huomenna. Jumalan olemassaololle ei ole muuta näyttöä kuin yllä olevat neljä "argumenttia", jotka (Jeesuksen ylösnousemusta lukuunottamatta) toimivat täsmälleen yhtä hyvin, vaikka niiden muotoilussa jumala korvattaisiin hammaskeijulla. Joka tapauksessa, välittömän kokemuksen argumentti kumotaan toteamalla: "mulla on välitön kokemus siitä, ettei mitään jumalaa ole olemassa". Moni ihminen "tietää" jumalan olevan olemassa samoin kuin moni ihminen "tietää" avaruusolioiden olevan olemassa. Siispä tätä argumenttia käyttävän uskovan on keksittävä perustelut sille, mikseivät sitten Allah, avaruusoliot tai joulupukki ole olemassa, sillä kaikkien olemassaolo on miljoonien ihmisten vankassa tiedossa.

Hitchens tekee kyllä erinomaista työtä uskonnon yhteiskunnallista rikosrekisteriä laatiessaan, muttei valitettavasti tunnu ymmärtävän Craigin väittelyssäkin alleviivaamaa deduktiivisen päättelyn perusasiaa: kumotakseen argumentin vastaväittäjän on osoitettava, että joko joku sen premisseistä on epätosi tai ettei johtopäätös seuraa premisseistä. On tavallaan sääli, ettei Bertrand Russell ole keskuudessamme väittelemässä Craigin kaltaisten käärmeoljykauppiaiden kanssa. Craig tarvitsisi vastaväittäjäkseen nimenomaan rautaisen loogikon ja suurin osa näkyvimmistä nykyateisteista on joko tiedemiehiä tai poliittisesti orientoituneita kadunmiehiä.

Kristinuskon totuudesta

2010-08-08T02:48:00.000-07:00

Tämä linkki vie väittelyyn, jossa filosofievankelista, Bill Craig puolustaa Jeesuksen ylösnousemisen historiallisuutta, ja laajemmin koko kristinuskoa, ex-kristittyä historioitsijaa Bart Ehrmania vastaan. Craig on filosofian tohtori ja hallitsee loogisen argumentoinnin erinomaisesti. Craigilla on perustelu hanskassa mahdollisesti jopa paremmin kuin Ehrmanilla, joka ei kaikella erinomaisen historiantutkijan näkemykselläänkään välillä löydä aukkoa Craigin loogisesta panssarista. Craigin hallittu argumentti ei kuitenkaan tee kristinuskosta totta.

Olen itse ateisti, vaikka vierastin vuosia kyseisen termin käyttöä: en kutsu itseäni a-joulupukistiksi, vaikken joulupukkiin uskokaan. Uskonnolla on kuitenkin edelleen siinä määrin suuri vaikutus esimerkiksi maailman ihmisoikeustilanteeseen, että siihen on syytä ottaa kantaa - tietenkään häiritsemättä kenenkään yksityisyyden rauhaa (ovelta ovelle kiertävät Jehovan todistajat ja kadulla käännyttävät uushindut epäonnistuvat tässä jatkuvasti). Toisaalta ajattelen, että mikäli joku käyttää uskontoa toisen ihmisen ihmisoikeuksien rajoittamiseen, hän on luopunut omasta oikeudestaan yksityisyyden rauhaan uskonnonharjoittajana.

Craig on etevin kristinuskon puolustaja, johon olen koskaan törmännyt. Kaikkine silmänkääntötemppuineen ja pyörittelyineen Craigkään ei kuitenkaan saa kristinuskon perusväitettä kuulostamaan todelta. Jeesuksen siis väitetään nousseen kuolleista. Craigin mukaan historioitsijat ovat samaa mieltä seuraavista neljästä "faktasta" (en tiedä onko näiden väitteiden totuus kiistaton, mutta oletetaan vaikka, että on):

1) Joosef Aramealainen hautasi Jeesuksen.
2) Kolmen päivän päästä hauta oli tyhjä.
3) Ihmiset kokivat Jeesuksen ilmestyneen heille kuolemansa jälkeen.
4) Opetuslapsilla oli jokin syy uskoa Jeesuksen ylösnousemukseen.

Craigin mukaan paras selitys ylläoleville neljälle faktalle on, että jumala nosti Jeesuksen kuolleista. Ehrmanin vahvin vastaväite on, että Uuden testamentin Jeesusta käsittelevät tekstit on kirjoitettu 35-65 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen. Tämä heikentää luottamusta Uuteen testamenttiin silminnäkijähavaintona. Historialliset väitteet voivat olla joko tosia tai epätosia, ja mikäli joku väittää jumalan nostaneen jonkun ihmisnisäkkään kuolleista, pitäisi ensin osoittaa että jumala on todennäköisesti olemassa. Homma kaatunee jo tähän.

Mikäli kuitenkin oletetaan, että Craig pystyisi todistamaan jonkinlaisen jumalolion olemassaolon, siitä ei vielä mitenkään seuraa, että ko. jumala käy nostelemassa Jeesuksia "taivaaseen". Craigilla ja muilla kristityillä on olemassa ainoastaan Uuden testamentin todistus siitä, että jumala käy elvyttämässä kuolleita ihmisiä. Uusi testamentti taas on kirjoitettu toisen käden jälkeistietona. Lisäksi Uuden testamentin ovat kirjoittaneet ihmiset, joilla on ollut voimakas motivaatio saada "ilosanoman" kuulija uskomaan sen totuuteen, mikä ei lupaa hyvää väitteen vääristelemättömyyden osalta.

Henkilökohtaisesti en uskoisi Uuden testamentin väitteitä jumalasta ja Jeesuksen ihmeistä, vaikka koko kirja olisi "silminnäkijöiden" kirjoittama. Jos väitetään jonkun rikkoneen luonnonlakeja, olisi syytä olla tallessa ekstratarkkaa videokuvaa tapahtuneesta. Tällöinkin materiaalin uskottavuus nousisi vasta Hollywood-leffan tasolle. Mutta tästä ei tarvitse huolia - lähteet, jotka Jeesuksen ihmeteoista ovat tallessa ovat toisen käden 35+ vuotta myöhässä ilmestyneitä kirjallisia juoruja ihmisiltä, jotka eivät koko Jeesusta tunteneet. Kun otetaan huomioon kuinka paljon ihmisjumalia ja muita höyrypäitä tuon ajan Levantissa laahusti, on vaikea ymmärtää, miksi juuri näiden juorujen pitäisi olla totta. Craigille tuntuu olevan tärkeää, että evankeliumien kirjoittajat ja Paavali lainasivat kristillistä perinnettä ihmisiltä, jotka olivat vain 7+ vuoden päästä Jeesuksesta. Voi olla, että näin on, voi olla ettei. Tekstejä ei ole säilynyt, ja vaikka olisi, se, että joku on kirjannut niin paperille, ei todista, että joku ihminen joskus käveli haalean veden päällä.

Toisen puheenvuoronsa alussa Craig loihtii esiin tarkemman version hypoteesien todennäköisyyksien arvioinnista. Sen sijaan, että arvioitaisin vain hypoteesin (esim. Jeesus nousi kuolleista) todennäköisyyttä suoraan, se pitää suhteuttaa vastakkaisen näkemyksen todennäköisyyteen (eli: faktat 1)-4) ovat tosia ei-yliluonnollisista syistä). Craig latelee matematiikan niin nopeasti, ettei Ehrman taida pysyä kaavassa kärryillä. Väittelyn monta kertaa kuunneltuani tajusin kuitenkin viimein, mitä Craig väittää. Craigin mukaan ylösnousemuksen todennäköisyys tulee tulkita näin:

P(Jumala nosti Jeesuksen kuolleista) = P(Jumala nosti Jeesuksen kuolleista) / (P(Jumala nosti Jeesuksen kuolleista) + P(faktat 1)-4) ovat tosia ei-yliluonnollisista syistä)).

Tämä ei mielestäni lisää Craigin väitteen perusteluihin kuin retorisen pintakiillon. Koska P(Jumala nosti Jeesuksen kuolleista) on ainoastaan Uuden testamentin historiallisesti huteran narratiivin varassa, se on luultavasti lähellä nollaa. Sen sijaan P(faktat 1)-4) ovat tosia ei-yliluonnollisista syistä) on ainakin suurempi kuin nolla, sillä Ehrmankin tarjoaa useamman selityksen sille, miten Jeesuksen ruumista ei löydykään haudasta ja opetuslapset uskovat/väittävät näkevänsä Jeesuksen tämän kuoleman jälkeen. Ruumiin varastaminen haudasta ei vaadi yliluonnollisia kykyjä ja, kuten tiedämme lähes kaikkien uskontojen pyhistä kirjoituksista, tuon ajan ihmisiltä ei puuttunut mielikuvitusta hallusinaatioiden kanssa. Itseasiassa koska Jumalan väliintulon todennäköisyys on lähellä nollaa, luonnollisen selityksen todennäköisyyden on oltava lähellä ykköstä, koska se on Jumalan väliintulon vastatapahtuma.. Craigin kaava tuottaa siis pyöristetysti tuloksen P(Jumala nosti Jeesuksen kuolleista) = ~0 / (~0 + ~1) = ~ (0 / 1) = ~0

Craigin tilannetta ei käy kateeksi: oma lehmä on niin syvällä ojassa, ettei auta kuin tarttua kaikkiin saatavilla oleviin argumentteihin oman maailmankuvan peruspilarin puolustamiseksi. Craig on ollut 16-vuotiaasta asti suhteellisen harras evankelista ja käyttänyt hyvän osan elämäänsä hengellisten asioiden pohtimiseen, Raamatun mukaan elämiseen ja kristinuskon puolustamiseen. Kognitiivinen dissonanssi lienee Craigillä jo niin vahvaa, ettei minkään maailman argumentti kykene kaatamaan hänen uskoaan. Toisaalta - kuka tietää - voi olla että olen väärässä ja Craigkin kykenee seuraamaan logiikkaa epämukavuusalueelleen.

Voi olla, että on jopa olemassa joku jumala. Tässä vaiheessa voin kuitenkin sanoa jo suhteellisen varmalla äänellä, ettei näytä siltä, että ko. jumalalla olisi mitään tekemistä kristinuskon kanssa. Kunnes joku antaa syyn sanoa muuta, sanon sen tässä: kristinusko ei todennäköisesti pidä paikkaansa. Se on pronssikautinen kokoelma taikauskoisia palestiinalaisia juoruja. Näitä arameaa puhuvista ihmisistä kertovia juoruja ovat kreikaksi kirjanneet ylös, kymmeniä vuosia myöhässä, paikalliset intellektuellit (=kirjoitustaitoiset), joilla on ollut voimakas motivaatio saada ihmiset uskomaan tarinoitaan. Tarinoiden yksityiskohdat eivät ole keskenään koherentteja ja tarinoita on vähän (lisäksi nippu vastaavia evankeliumeja jäi käyttämättä, koska niiden sisältö oli liian sekopäistä).

Kuka Raamatun ihmeisiin sitten kykenee uskomaan? Vaikka kuka - Craiginkään älynlahjoja ei ole syytä väheksyä. Kuten ei ole myöskään syytä väheksyä lapsiin kohdistuvan uskonnollisilla väitteillä aivopesun tehokkuutta. Kun pienestä pitäen hoetaan päivästä toiseen jonkin tarinan totuutta, se menee niin syvälle kognitiivisiin rakenteisiin, ettei vakaumus muutu ilman raskasta mielensisäistä remonttia. Tiedän tämän kokemuksesta, sillä uskoin itsekin 18-vuotiaaksi jumalaan ilman mitään argumenttia, vaikka minua aivopestiin vain vähän. Voi vain kuvitella millaiseen taakkaan Amerikan keskilännen tai "syvän" etelän uskonnollisissa kodeissa varttuminen paikallisten nuorten ajattelun sitoo.

Onkin mielestäni ihmisoikeusrikos syöttää lapselle kristinuskon (tai minkään muun uskonnon) totuutta iässä, jossa tämän kyky kriittiseen ajatteluun ei mitenkään riitä uskonopin totuuden arviointiin. Itselleni syyksi uskoa riittivät kuoleman ja pimeän pelot, joiden veikkaan kummittelevan myös monen muun uskovan mielessä. Kun Craigin ja muiden kristinuskon puolestapuhujien argumentit ylösnousemuksen historiallisuudesta on kumottu, jäljelle jää taas kerran vain tuttu ja lannistava perustelu: ”uskon, koska henkilökohtainen kokemukseni sanoo, että Jeesus nousi kuolleista ja elää”. Tässä vaiheessa uskova voisi vain sanoa: ”uskon, koska näin minulle hoettiin lapsena, enkä uskalla enää kyseenalaistaa identiteettini varhaisia osia. Lisäksi pelkään kuolemaa”.

Lopuksi, tämä kirjoitus käsittelee vain kristinuskoa siitä syystä, että Craig on kristitty. Yhtälailla olisin voinut kirjoittaa juutalaisuudesta tai islamista. Pyrkinen jossain välissä ottamaan kantaa myös näihin kahteen muuhun suureen monoteismiin (joista kumpikaan ei ole immuuni yllä esitetyn kaltaiselle väitteiden uskomattomuuteen ja lähteiden heppoisuuteen pohjaavalle kritiikille).

Barbaarit-näytelmän arvio ja maahanmuuttoon sekä kulttuurien kohtaamiseen liittyvien mielipiteideni kartoitus

2010-07-29T03:30:00.001-07:00

Kävin katsomassa Helsingin ylioppilasteatterin kesänäytelmän Barbaarit, koska tuttavallani oli siinä rooli. En ollut ottanut näytelmän sisällöstä selvää ennakkoon ja astelin katsomoon melko vapaana ennakkokäsityksistä.

Näytelmän teemoiksi osoittautuivat muun muassa kulttuurien erot, maahanmuutto, helleenisen ja teologisen perinteen kohtaaminen sekä pasifismin ja militarismin suhde. En tiedä teistä, mutta minua nämä aiheet kiinnostavat julmetusti. Näytelmä haastoi minut ajattelemaan edellä mainittuja teemoja ja määrittelemään, mitkä ovat omat kantani poliittisiin kysymyksiin, jotka olivat aiheen keskiössä.

Itse näytelmässä ei säästelty ammuksia (satiirisia tai kirjaimellisia). Satiirin säilä viilsi kaikkea mikä liikkui, mistä pidän taiteessa riippumatta teemoista. Tiivistettynä juoni rakentuu muslimeja rajusti karrikoivan barbaariperheen muutosta Ateenaan, integraation epäonnistumisesta ja sittemmin Ateenan ja Barbaarimaan valtioliitosta, jonka seuraukset ovat anarkia ja sisällisota.

Osa näytelmän muslimeista on kuvattu tavalla, joka poliittisessa pamfletissa tai muulla kirjaimellisella foorumilla olisi rasistinen (sikäli kuin uskonnollisen ryhmän stereotypia voi olla rasistinen). Perheen vanhempi poika on väkivaltainen raiskaaja, joka löytää pyhän kirjan oikeuttamaan vääräuskoisten kalttaamiset ja naisten väkisinmakaamiset. Muslimiperheen isä ja äiti ovat kovan luokan fundamentalisteja ja myös vahvasti karrikoituja viidentoista lapsen perheineen ja masokistisine syyllisyyksineen (äiti on valmis kivitettäväksi haluttuaan ateenalaista miestä).

Muslimiperheen tyttö sen sijaan on Ayaan Hirsi Alin kaltainen hahmo, joka kokee fatalistisen kulttuurin kahleena kaulassaan ja haluaisi Ateenaan päästyään elää kuin perheen pojat: käydä koulussa ja välttyä pakkoavioliitolta.

Muslimiperhe on siis kirjoitettu stereotyypeiksi. Jokseenkin yhtäläisen kohtelun saavat kuitenkin myös länsimaalaisia edustavat ateenalaiset. Mainitsin yllä rasismitulkinnan mahdollisuuden, koska kuulemma edellisessä esityksessä joku valopää oli buuannut näyttelijöille ja luonnehtinut näytelmää rasistiseksi (jos arvaukseni, että kommentti liittyy tapaan, jolla muslimit - ei ateenalaiset - esitetään, osuu väärään, olen mielelläni väärässä). Olen yhtä mieltä siitä, että muslimien enemmistö oli kuvattu näytelmässä alentavin stereotypioin ja, mikäli kukaan esittäisi vastaavia näkemyksiä kirjaimellisessa kontekstissa, protestoisin.

Protestoisin myös, mikäli joku kuvaisi ateenalaiset (siis länsimaalaiset) näytelmän (enimmäkseen) ääliöstereotyyppien kaltaisiksi: paikallinen opettaja tuntee "valkoisen miehen tuskan" niin vahvana sisällään, että kirjaimellisesti asettuu ruoskimaan itseään, kun ideana oli rankaista barbaaripojan kanssa nahistellutta poikaansa. Opettajan poika on äärioikeistolainen lapsisotilas, joka kastroi barbaariraiskaajan ja koittaa syöttää hänelle tämän oman peniksen. Ateenalaisnaiset taas tuovat pakolaiset maahan orjatyövoimaksi ja eksotiikannälkäänsä täyttämään - humanitaarinen maahanmuuttoperuste tai kotouttaminen ei kiinnosta.

Voidaan kysyä, missä mielin taideteos voi olla rasistinen. Taide on objektin ja subjektin yhteispeliä, eikä Barbaarit-näytelmän kaltaisille ei-niin-suoraviivaisille taideteoksille mielestäni voida (ainakaan helposti) määrätä suoria poliittisia motiiveja. Lisäksi, kun tämä teos kerran suhtautuu "rasistisesti" sekä ateenalaisiin että barbaareihin, eikö ole rasismia vaatia erityiskohtelua barbaareille?

Näytelmässä on kyse joukosta kärjistyksiä ja maahanmuuttokeskustelun stereotyyppejä: raiskaava pakolainen, vapauskaipuinen muslimityttö, murhanhimoinen äärioikeistolainen, masokistinen aseistakieltäytyjä ja omia päämääriään ajavat, kyynisetkin, poliitikot. Sitä on tuskin tarkoitettu kirjaimelliseksi tai täsmälliseksi kuvaukseksi siitä, millaisia ihmiset reaalimaailmassa ovat ja miten heidän tulisi suhtautua toisiinsa.

Kun keskustelu poliittisesta korrektiudesta on käyty, jäljelle jää paikoin aika hauska ja ajatuksia herättävä näytelmä. Vaikka karikatyyrihahmoilla ei olisi mitään tekemistä todellisuuden kanssa näytelmä olisi mielenkiintoinen ajatuskokeena: mitä jos maahanmuuttokeskustelussa heitellyt stereotypiat kohtaisivat toisensa reaalimaailmassa, hallitsemattomissa olosuhteissa?

Näytelmän päätyttyä kuulin pätkän keskustelua, jossa päiviteltiin ohjaajan ja käsikirjoittajan (sama henkilö) ratkaisuja tyyliin "kuinka se saattoi sanoa noita juttuja, ei se voi olla tosissaan" ja "sen mielestä yhteiselo ei ilmeisesti voi olla mahdollista". Googletin ohjaajan ja lisää näytelmää ruotivia kommentteja ja löysin jonkun jäbän Facebook-profiilin, jossa Barbaarit-näytelmän sanottiin täyttävän kansanryhmää vastaan kiihottamisen merkit, koska se kannatti kirjoittajan mukaan väestönosan, eli muslimeiden, hävittämistä. Voi olla, että tulkitsin näytelmän loppuratkaisun jotenkin perustavalla tavalla väärin, mutta en nähnyt näytelmän tarjoavan (kaikkea sitä joutuu kirjoittamaan) kansanmurhaa maahanmuuttopoliittiseksi käytännöksi.

Näytelmän yhden lauseen synopsis on mielestäni raa'asti karrikoitu kulttuuristereotypioiden kohtaaminen, jonka seurauksia ovat sota ja kaaos. Sota päättyy kaikkien kuolemaan. Sodan loppuvaiheissa, ratkaisevana käänteenä ateenalainen tyttö kertoo katsomolle vaalivansa logiikkaa ja empirismiä uskonnollista ilmoitusta korkeammalle ja käy pyssy tanassa maailmankuvaansa puolustamaan. Ilmeisesti sotaa tarjotaan (Clausewitzin tyyliin) viime käden keinoksi ratkoa poliittisia ongelmia. Tällä ei kuitenkaan ole ymmärtääkseni mitään tekemistä maahanmuuttopolitiikan linjausten kanssa. Vaikka Amerikka puolustaisi ihmisoikeuksia Kosovossa asein, se ei luonnollisesti tarkoita, että serbialaiset maahantulijat ammuttaisiin JFK-lentokentän tullissa.

Lopussa ex-masokistinen koulunopettaja kertoo yleisölle, ase kädessä, oppineensa, että asetta ei tule täysin hylätä, vaan sen sijaan tietää tarkkaan ne äärettömän harvinaiset hetket, jolloin siihen kannattaa tarttua. Vieressä telmii kolme lasta keskenään ja iloisina: yksi on ateenalainen ja kaksi barbaariperheestä. Selvästikin kaikki tulevat toimeen keskenään. Missä on kansanmurha?

Konteksti, jossa ateenalaiset kävivät totaalista sotaa barbaareja vastaan oli tilanne, jossa yhteiskunta oli luisunut anarkiaan ja molemmilla puolilla pyssyt paukkuivat joka tapauksessa. Selvästikään ohjaaja ei tarjonnut pyssyjen paukuttelua ja kansanmurhaa a la Bosnia '95 ratkaisuksi maahanmuuttopolitiikkaan. Lopun sota ei mielestäni tarjonnut mitään yhteiskunnallista toimintaehdotusta, vaan kuvasi, miten epätoivoiseen asemaan hallitsematon, väkivaltainen kulttuurien kohtaaminen voi viedä. Tästä reaalimaailman esimerkkinä toimii vaikka amerikkalaisten ja talebanien "kulttuurien kohtaaminen" Etelä-Afganistanissa. Selvästikään tämän kohtaamisen pohjalta ei tule johtaa sisäpoliittisia käytäntöjä.

Itse näin loppuratkaisun jujun lepäävän vaikeiden totuuksien tunnustamisessa. Äärimmäinen pasifismi ja kulttuurien välisten erojen kieltäminen eivät johda ulko- eikä sisäpolitiikassa hyviin tuloksiin, niin kauan kuin on ihmisiä, jotka ovat valmiita käyttämään väkivaltaa keinona ajaa fasistisia ideologioita (esimerkiksi islamismia tai äärioikeistolaista muukalaisvihaa). Sen sijaan arvopohjainen kotouttaminen (vapaan länsimaan perusperiaatteiden alleviivaus ja suvaitsemattomuuden suvaitsemattomuus) ja tabujen purkaminen maahanmuuttokeskustelusta ovat tärkeitä asioita. Tässä astun jo näytelmän piiristä omaan positiiviseen maahanmuuttopolitiikkaani.

Minulle ei ole niin väliä, minkä näköisiä ja kokoisia ihmisiä Suomeen saapuu ja mistä. En ole erikoisen kiinnostunut edes rajaamaan pakolaiskiintiötä, mikäli suuremmasta pakolaismäärästä seuraa maailmaan enemmän kokonaisonnea. Tunnistan, että oma suomalaisuuteni on onnenkauppaa ja voisin yhtä hyvin olla vaikka nigerialainen (se olisi väkilukujen perusteella itseasiassa paljon todennäköisempää). Samoin tunnistan vastuuni kantaa korteni kekoon ihmisoikeuksien globaalin toteutumisen hyväksi ja haluan, että kaikilla menee maailmassa mahdollisimman hyvin.

Ainoa maahanmuuttopoliittinen linjaus, jonka takana seison niin jykevästi kuin kykenen, on fasismin vastustus. Tämä toteutuu kahdella tavalla: ensinnäkin, Suomessa on mielestäni tarpeeksi uskonnollisia fundamentalisteja jo lestadiolaisten puolesta. Mielestäni Suomen ovien ei tarvitse olla avoinna kenellekään, jonka maailmankuvaan kuuluu homoseksuaalien, aviorikkojien tai uskonnosta kääntyneiden rankaiseminen kuolemantuomiolla. Haluaisin kuulla, kuinka joku argumentoi vastakkaisen näkemyksen puolesta. Ainoa maahanmuuttopoliittinen rajoitus, jonka itse varmasti asettaisin on siis seuraava: mikäli henkilö vastaa kyllä seuraavaan kysymykseen, laiva saa mielestäni kääntyä takaisin lähtösatamaan: "Uskotko, että on olemassa jumala, jonka määräysvalta ylittää uuden kotimaasi maallisen lain ja että Koraani/Raamattu/Toora on hänen kirjaimellinen sanansa, jota olet velvollinen noudattamaan sellaisenaan?" (En tietenkään halua myöskään ketään raskaita rikoksia tehnyttä Suomeen, mutta se lienee selvää sanomattakin.)

Yhtälailla kuin karvani nousevat pystyyn uskonnolliseen fundamentalismiin törmätessä, yleistävä suhtautuminen kokonaisiin kansalaisuuksiin, ihonväreihin tai - vaikka dissaankin ko. harrastusta - uskonnonharjoittajiin on mielestäni lapsellista ja ansaitsee tulla korjatuksi siellä missä sitä esiintyy - ja nimenomaan sanallisesti korjatuksi. Jos ihmisen mielipiteet ovat rasistiset, ne ansaitsevat sitä suuremmalla syyllä tulla kuulluiksi ja haastetuiksi. Sananvapauden nimissä tulisi sallia kaikki puheenvuorot, joissa ei suoraan uhata väkivallalla tai yllytetä väkivaltaan. Nykyinen tilanne, jossa halla-ahot saavat sakkoja, on omiaan tabuuttamaan maahanmuutokeskustelua.